Hiihtäminen

Hiihto on Suomen kansallisurheilu, jossa kaikkien on oltava ainakin perustaidot omaavia, tai muuten Mietaan Jussi ei tuo lahjoja jouluna. Suurin osa on oppinut jo lapsena vihaamaan kaikkea hiihtoon liittyvääkin, mutta onhan murtomaahiihtokin hauska tapa retkeillä talvisessa luonnossa, ja miten muuten pääsee pilkille näppärästi? Silti, sukset jalassa voi tehdä muutakin kuin lykkiä itseään paikasta toiseen latua pitkin.

Laskettelu tuli muotiin Suomessa, vihdoin, 1980-luvulla. Suomessa laskettelu on siitä otollinen laji, että kaikki rinteet ovat helppoja, sopien vasta-alkajille, jotta ei edes yllytyshullujen tarvitse syöksyä ensi töikseen johonkin rotkoon: sitten kun alkeet on opeteltu kotimaassa, voi lähteä hiihtolomalle Alpeille tai muihin kunnon vuoristoihin. Jo Norjassa on jyrkempiä ja korkeampia rinteitä: pakko ei kuitenkaan ole mennä minnekään, suurimmalle osalle harrastajista riittää hyvin kotimaan rinteet, houkuttelevathan ne jopa ulkomaalaisia turisteja, lähinnä itänaapurista.

Freestyle-lajit ovat ottaneet vaikutteita esimerkiksi rullalautailusta. Alun perin lumilauta oli keksitty talviseksi rullalaudan korvikkeeksi, kaikille talvella rullalautailun puutteesta kärsiville. Lumilaudallakin voi laskea mäkeä melko lailla samalla lailla kuin suksilla, mutta laudan muoto ilmeisesti innoitti ihmiset keksimään kaikenlaisia temppuja, ja sitten tämä siirtyi hiihtoonkin: hauskaa sinänsä koska alun perin lumilautailijoiden ja hiihtäjien välillä oli jopa melkein vihanpitoa. Freestyle on siitäkin hauskaa, että sitä ei tarvitse mennä aina harrastelemaan laskettelukeskuksiin, vaan riittää pienempikin mäki. Ei tosin kaikkiin alalajeihin, mutta hyppyjä pääsee harjoittelemaan helposti, kunhan on mäkeä ja hyppyri: kumparelasku, jossa kilpailutasolla rinne on 200–250 metriä ja hiihtäjä tekee kaksi vapaavalintaista hyppyä, lienee suosituin harrastajalaji. Slopestyle on uudempi laji, joka oli ensi kertaa olympialaisissa tänä vuonna, 2014. Sitä varten tarvitaan oma ratansa, jossa on erilaisia hyppyreitä ja kaiteita.