Urheilua luonnossa

Luonnossa on tilaa liikkua, ja näkymät ovat enimmäkseen paremmat kuin punttisalin hikisessä betonilaatikossa. Riippuu toki punttisalista ja siitä mitä pitää hyvinä näkyminä. Liikunta luonnossa on myös usein monipuolisempaa, vaikka punttisalilla kasvavat muskelit, niin esimerkiksi kalliokiipeilyssä kehittyvät myös muut fyysiset taidot kuten notkeus.

Varsinaiseen vuorikiipeilyyn ei Suomessa ole mahdollisuuksia, mutta kalliokiipeilyyn sopivia paikkoja löytyy monesta paikkaa: esimerkiksi Helsingin kupeesta Nuuksiosta. Tampereen lähistöllä, Viitapohjassa on hyvä alue jossa on monta eri tasoista kohdetta, myös vaativia: muita on niin paljon ettei niitä kannata tässä erikseen listata. Kalliokiipeily voidaan jakaa vapaaseen, ja turvaköysiä ja muita apuvälineitä hyväksi käyttävään kiipeilyyn. Yleensä aivan ilman mitään apuvälineitä kiipeilyä kutsutaan boulderoinniksi, jota yleensä harrastetaan lyhyillä reiteillä.

Suunnistus on kaikille tuttua koulusta, jossa sitä yleensä vihattiin melko lailla samassa suhteessa kuin koululiikuntaa yleensä, tai ehkä hiukan vähemmän. Se on kuitenkin hauska laji kaikille jotka pitävät luonnosta, ympäriinsä juoksemisesta ja rasteista, ja se on hyvää harjoitusta kartanluennasta niille jotka ehkä haluavat muutenkin vaellella luonnossa. Kilpasuunnistuksessa rasteilla käydään järjestyksessä, toisin kuin koulussa jossa yleensä käytiin rasteilla miten sattuu ja todennäköisesti ei edes kaikilla. Kouluaikojen muistoksi voi osallistua rogaining-kilpailuihin, jossa tietyn ajan puitteissa käydään mahdollisimman monella rasteilla, jotka on pisteytetty etäisyyden mukaan. Kisat kestävät kuudesta tunnista vuorokauteen, ja 24:ssä tunnissa lajin huiput kulkevat noin 130 km eli ihan sohvaperunoille.